
Meistä
Hallitus
TV Tools osakeyhtiön taustalla toimii aktiivinen ja säännöllisesti kokoontuva hallitus.
Hallituksemme huolehtii toimintamme asianmukaisesta järjestämisestä ja tulevaisuutemme turvaamisesta. Sen tehtäviin kuuluvat mm. strategia-, investointi- ja palkitsemispäätökset. Lisäksi hallitus vahvistaa vuosittaisen toimintasuunnitelman ja budjetin sekä käsittelee ja hyväksyy tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Hallitus koostuu yhtiömme johdon jäsenistä sekä ulkopuolisista jäsenistä. Keitä ovat henkilöt näiden tärkeiden päätösten takana?
Timo Kujala
Chairman of the board & Partner
Timo on TV Toolsin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hän toimi TV Toolsin toimitusjohtajana vuosina 1996-2017. Timo on myös tytäryhtiö Media Tailorin hallituksen puheenjohtaja.
Näiden yhtiöiden lisäksi Timo keskittyy Suomen metsäalan uudistamiseen sekä luontomissioomme.
Mikko Kujala
CEO & PARTNER
Mikko on TV Toolsin toimitusjohtaja ja osakas. Hän on myös tytäryhtiö Media Tailorin hallituksen jäsen.
Mikko on noussut TV Toolsin johtoon kasvaen läpi organisaation. Hän on luonut TV Toolsille uusia liiketoimintoja, toiminut pääarkkitehtina innovatiivisissa teknologiaratkaisuissa sekä kehittänyt yhtiön toimintaperiaatteita ja prosesseja.